Oletko joskus harrastanut jotain, joka on sitten jäänyt ajanpuutteen tai muun syyn takia unholaan, etkä ole saanut aikaiseksi itse aloittaa uudelleen? Näin oli käynyt eräälle asiakkaalleni, 86-vuotiaalle kauppiasrouvalle.
Tämä rouva on luontainen taidemaalari. Hänen kotinsa seiniltä olin jo aiemmin huomannut, että taidetta on tullut tehtyä, hienoja tauluja runsaine väreineen ja aiheineen.
Kerran sitten kysyin häneltä, että vieläkö hän maalaa. Kuulemma ei, koska ”no kun ei yksin viitsi” ja kertoi vielä senkin, että hänellä on kaapissaan sinne unohtuneita maalaustarvikkeita.
Heureka, ajattelin ja ehdotin heti, että mitäs jos maalattaisiin yhdessä. En hetkeäkään edes ajatellut, että enhän minä osaa maalata kun piirustustaito ei kuulu vahvimpiin lajeihini.
”No emmie tiiä”, tuli vastaus.
”Ei kelpaa”, sanoin pilke silmäkulmassa. ”Kerro minulle yksi hyvä syy, miksi ei”.
Ei tullut hyvää syytä.
Niinpä sovimme sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä, että seuraavalla tapaamiskerralla maalaamme taulut. Lupasin käydä hankkimassa taulupohjat, muut tarvikkeethan häneltä löytyisi kaapista.
Kun seuraavalla kerralla menin hänen luokseen, hän olikin ilokseni ottanut jo tarvikkeet esille ja suojannut pöydän, jonka päällä maalaisimme. Otin taulupohjat ja hän rupesi heti luonnostelemaan omaa tauluansa. Minulla pää pyöri tyhjää, kun en tiennyt mitä maalaisin. Olin vain innostunut siitä, että maalattaisiin. Aikani ihmeteltyäni hän sitten kävi minua opastamaan, kuinka kannattaa aloittaa ja kuinka värejä kannattaa tuubeista sekoittaa, jotta saa luotua omia värejä. Ja että kannattaa hahmotella ensin suunniteltu kuva ja ruveta sitä sitten työstämään. Päätin maalata kissan viidakossa. Eihän siitä mitään hienoa tullut, mutta hän sen sijaan maalasi hienon värikkään kukan tuosta noin vaan.
Kun urakkamme oli valmis, kävin keittämässä meille kahvit ja sanoin, että voin korjata maalaustarvikkeet pois, niin hän sitten sanoikin, että ”Ei korjata vielä, minäpä saatan tässä vielä maalailla jotain muutakin”.
Kuinka hieno parituntinen meillä olikaan, kaivoimme yhdessä esiin hänen unohtuneen harrastuksen ja minä puolestani opin jotain uutta. Ei aina tarvitse osata, yrittäminen ja yhdessä tekeminen riittää.
Ennen lähtöäni hän vielä sanoi, että oli niin mukavaa kun sain hänen mieltään virkeytettyä tuolla ehdotuksellani. Siitä kerrasta jäi erityisen hyvä mieli.
