Kotiluotsina toimiminen ei välttämättä tarvitse aina olla jonkun asian suorittamista vaan myös läsnäoloa ja asiakkaan kuuntelemista hänelle tärkeistä asioista.
Haluan jakaa teille tarinan eräästä asiakastapaamisesta, joka kertoo läsnäolon tärkeydestä ja avaa yritykseni ajatusmaailmaa.
Asiakkaani, jonka kanssa olen tavannut kerran viikossa jo parin kuukauden ajan, sanoi minulle viimeksi: ”Ihanaa kun jaksat kuunnella minua. Omat lapseni eivät jaksa”.
Parin ensimmäisen tapaamisen jälkeen, kun olimme jo tutustuneet paremmin, juttua riitti ihan mahdottomasti. Ja miksipä ei olisi. Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista. Siitä mistä he ovat lähtöisin ja mitä kaikkea he ovat elämänsä aikana kokeneet.
Minusta on kiehtovaa kuunnella ikäihmisten elämästä, mitä se oli kymmeniä vuosia sitten. Silloin kun todella osattiin iloita uusista huopatossuista tai siitä, että pääsi hevoskyydillä kylälle. Tai kun kotiin saatiin radio. Mahtuu toki joukkoon vähän ankeampiakin asioita, kuten esimerkiksi sellaisia, ettei leivän päälle ollut edes voita puhumattakaan evakkoon joutumisesta.
Kun muisteluihin otetaan mukaan vielä valokuvat, niin se se vasta on jotain. Nuo mustavalkoiset kuvat usein koristereunuksineen ja hieman halkeilevine pintoineen tuovat tarinoihin ihan uusia sävyjä, kun naapurin Kirsti tai Heikki saavat kasvot. Tai, kun kuvasta pilkahtaa esiin se naapurin Rusko-hevonen, joka on tullut jo juttujen lomassa esiin useaan kertaan.
Palataanpa taas tapaamisiimme asiakkaani kanssa. Olemme jokaisella kerralla jutelleet menneistä ajoista, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Hän on kertonut, minä olen kuunnellut. Olemme viettäneet kiireettömiä hetkiä keskittyen hänen muisteluihinsa. Muistelut ovat jokaiselle ihmiselle tärkeitä ja ennen kaikkea se, että joku niitä kuuntelee ja on niistä kiinnostunut. Minä olen.
Siksi olikin mukava kuulla suoraa palautetta: ”Ihanaa kun jaksat kuunnella minua”.
